Ammunta harrastuksena

Olen useammin kun kerran kuullut pahaa sanottavaa ammuntaa harrastavista ihmisistä. Monet leimaavat heidät sotahulluiksi, rasisteiksi ja sovinisteiksi. Totuus kuitenkin on että valtaosa alan harrastajista ovat ihan tavallisia perheellisiä miehiä. Unohtamatta tietenkaan alan naisharrastajia. Valtaosa tapaamistani reserviläisammuntaa harrastavista on mahtavia ihmisiä! Hauskoja, iloisia, suvaitsevia ja hyvätapaisia. Muutamaan poikkeustapaukseenkin olen valitettavasti törmännyt, röyhkeä ja ylimielinen asenne kera rasistisien ja seksistisien letkautuksien. Onneksi he ovat pieni vähemmistö ja yleensä ei kovin pidettyjä henkilöitä muiden kanssaharrastajien seurassa. Siksi ajattelin kirjoittaa pienen jutun omasta näkökulmastani tämän ”huonossa maineessa” olevan harrastuksen tueksi.

Kun olin pieni, isäni kävi reserviläisammunnoissa, mikä nyt on melko luonteva harrastus Sakon asetehtaalla työskentelevälle miehelle. Meillä oli tiukat säännöt kotona, aseita sai katsella vain isän tiukassa valvonnassa. Sain itse kokeilla ensimmäistä kertaa ammuntaa teini-iässä, kun olin tarpeeksi vahva pitelemään pistoolia ja ennenkaikkea jaksoin keskittyä tarpeeksi. Olen myös itse työskennellyt Sakolla 2 vuotta heti ammattikoulusta valmistuttuani. Piti jostain saada työtä ja isä suositteli minua Sakolle.

Enemmittä puheitta myös kihlattuni Teemu harrastaa reserviläisammuntaa sekä SRA ammuntaa. Tänään tulimme ampumaradalle vanhan työkaverimme Jyrin kanssa.

20150614_131743Tässä kuva 150m radalta maalitaulujen näkökulmasta

Monella on paljon ennakkoluuloja ammuntaharrastusta kohtaan. Ammunta vaatii keskittymiskykyä,  tarkkuutta,  fyysistä kuntoa ja tervettä järkeä! Kuka vaan ei sovi tähän harrastukseen. Ensinnäkin jo pelkän aseluvan saaminen on monen kuukauden prosessi jossa käydään erinnäiset mielenterveystestit läpi. Anyway, täällä sitä nyt ollaan harjoittelemassa taas kerran.

20150614_133516

Perusvarustukseen kuuluu pikkuinen työkalusetti, millä asetta voidaan säätää ja mahdollisen toimintahäiriön iskiessä korjata ase turvallisesti. Teemu, niin kuin moni muukin alan harrastaja, on tarkka turvallisuudesta. Asia josta ei tingitä!

20150614_132336

Tärkeä lisäturvallisuutta tuova sääntö on aseidenkäsittelypiste. Aseet kuljetetaan pisteelle asepusseissa lataamattomina! Aseita käsitellään ja korjataan ainoastaan tällä pisteellä. Oli ase sitten ladattu tai lataamaton piippu osoittaa aina maalitauluille päin. Näin vältytään vahingoilta.

20150614_133137 Tässä ammutaan tauluille 150m radalle. Teemu ampuu makuuasennossa ja Jyri ampuu istuen kyynertuelta.

Minäkin kokeilin ampua kyynertuelta 150m. Kyllä sieltä sai 2 pleittiä kaatumaan 5 patruunalla.

20150614_131814 Jyri nostaa pleitit pystyyn.

Tulosten tarkistus eli tauluille meno sovitaan aina siten, että kaikki radalla olevat tietävät, koska mennään tarkastamaan tulokset, kuinka moni tauluilla on ja ehdottomasti kaikki aseenkäsittely pisteen aseet ovat lataamattomina.  Tämän jälkeen voi turvallisesti mennä maalialueelle. Joista puheenollen poikien tulokset on tässä. Ei kyllä tälläkertaa ollut mikään parasmahdollinen tulos mutta näillä kuvilla mennään 🙂

20150614_135852 20150614_135904

Seuraavaksi siivosimme taulut pois maalialueelta. Pakkasimme aseet ja patruunat autoon. Siivottiin romu hylsyt maasta ja siirryttiin 100m radalle.

20150614_141757

 Tällä radalla minäkin ammuin vähän enemmän. Ammuin tyhjiä muovisia mehupulloja pumppuhaulikolla. Ammuin 8 laukausta. Ammuin myös Jyrin haulikolla 3 täyteistä. Vähän olkapää ruhjeilla nyt, mutta kivaa oli!

20150614_131845

 Ammunta on harrastus siinä missä moni muukin. Oikeassa opastuksessa ja hyvässä seurassa turvallinenkin. Valitettavasti tällä harrastuksella on huono maine monen silmissä. SRA ja reserviläisammunnoissa ammutaan vain maalitauluihin ja turvallisuusasioista pidetään tiukasti kiinni. Tämän lajin harrastajat ovat ihan tavallisia ihmisiä, aivan kuten sinä ja minä. Isiä, äitejä, pappoja ja naapurin setiä.

1434286803205

 Viranomaisten tarkastusten ja radan lupien säilymisen tueksi kirjataan jokainen ammuttu laukaus muistiin. Teemu pitää vielä erillistä kirjaa omista ammunnoistaan siviilielämässä.

Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus loukata ketään. Tämä on vaan oma näkemykseni omien kokemusteni pohjalta. Toivon että tästä kirjoituksesta saa sen todellisen kuvan siitä, mitä tämän harrastuksen parissa tapahtuu. Kiitos ja toiminnallista päivänjatkoa missä ikinä menetkin ♡♥


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

25 − = 19