Lomat loppuu kesä ohitse on 🎶

Vai onko?

Täytyy sanoa että nyt kun on koulut käyty ja Koulutetun Urheiluhierojan paperit on taskussa ei kesäloman loppuminen vituta ollenkaan. Tottakai niin kuin aina hyvin onnistuneen loman jälkeen pieni haikeus vapaudesta jäi mutta ihan mukava palata töihin.

 

En oo vuoteen tai pariin tänne kirjoitellut jaan, mutta siis nykyään toimin taas kokopäiväisesti yrittäjänä ja Hierojana. Muutamia pt valmennettavakin tuossa on mutta pääsääntöisesti hierottavia. Talous alkaa voida jo paremmin ja elämä hymyilee. Olen ottanut myös askelia takaisin kohti taiteita.

Olen todennut ainakin omalla kohdallani että haluan tehdä kaikkeni saadakseni sellaisen elämän missä on hyvä olla. Monta vuotta tein paska hommia että saan oman unelma duunin mahdolliseksi. Ja nyt täytyy sanoa että onneksi tein niin. Onneksi en luovuttanut oman yrityksen suhteen. Pyrin säilyttämään saman periaatteen myös siviili elämässä. Tee sitä mitä tahdot äläkä kadu mitään. Kaikkeen ei luonnollisesti ole varaa mutta tanssia voi kotonakin ilman opettajaa 🙂 Pääasia että elää täysillä sillä kerran han täällä vaan ollaan 💋

Mukavaa arkeen paluuta kaikille! Let’s mennään!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

13 − = 4